РОССИЙСКИЙ
ЦЕНТР НАУКИ И КУЛЬТУРЫ В ХЕЛЬСИНКИ
VENÄJÄN TIEDE- JA KULTTUURIKESKUS HELSINGISSÄ

Kansainvälinen ”Ainutlaatuinen lapsuus” - seminaari kaksikielisen lapsen henkilökohtaisen kehityksen ongelmista
11-12 huhtikuuta pidettiin Venäjän
tiede- ja kulttuurikeskuksessa Helsingissä Perheen Vuoden
puitteissa
kansainvälinen ”Ainutlaatuinen lapsuus” – seminaari, jossa pohdittiin
yksityiskohtaisesti kaksikielisen lapsen henkilökohtaisen kehityksen
ongelmia. Sen järjestivät Suomen Väestöliiton ”Kotipuu” – hankkeen vetäjät,
Suomen venäjänkielisten järjestöjen yhdistys (FARO), Helsingin yliopisto,
Suomalais-venäläisen Helsingissä toimivan koulun tukiyhdistys. Työkielinä
olivat seminaarissa suomi ja venäjä.
Ensimmäisenä päivänä kuultiin
asiantuntijain alustuksia ja lastenvanhempien kertomuksia kokemuksestaan. He
puhuivat kaksikielisten lastensa henkilökohtaisen kehityksen ongelmista
elämän eri vaiheissa ja sosiaalisen ympäristön merkityksestä. Seminaarissa
määriteltiin äidinkielen asema ja kieliympäristön vaikutus kaksikielisten
lasten kehittymiseen, pohdittiin perhekasvatuksen merkitystä ja
lastenvanhempien roolia ”epätavallisen” eli ”ihmelapsen” kehityksessä
yksilönä. Samalla vaihdettiin mielipiteitä erilaisiin etnisiin ryhmiin
kuuluvien koululaisten k
anssakäymisestä
oppilaitoksissa. Seminaariin osallistuneille kerrottiin Suomen
lainsäädännöstä ja lapsiperheiden tukimuodoista sekä käytännön toimista
poikkeavien lasten kasvatustyön psykologisten, fysiologisten ja sosiaalisten
tekijöiden hyödyntämisessä ja huomioon ottamisessa.
Seminaarin toisena päivänä oli toiminta työryhmissä. Mainittakoon niiden aiheet: ”Vertaistoiminta”, ”Vuorovaikutusleikit”, ”Sensomoottori, oppimis- ja keskittymiskyvyn parantaminen liikuntaohjelman avulla”, ”Taideterapia”. Ulkomaiset vieraat pitivät esityksiään käsiteltyyn ongelmaan liittyvistä asioista.
Seminaarin päätteeksi järjestettiin pyöreän pöydän keskustelu, johon osallistuttiin hyvin aktiivisesti. Kaikki tähdensivät seminaarin ajankohtaisuutta ja alustusten korkeaa tasoja, puhujain asiantuntemusta ja heidän ammatillista kiinnostustaan aiheesta, mielipiteiden vaihdon välittömyyttä ja kaksipäiväisen seminaarin korkeaa järjestelytasoa.
Pietarin kaupunginhallituksen ulkosuhdekomitea oli lahjoittanut valtionlaitoksille, Helsingin kansalais- ja koulutuslaitoksille erikoiset kirjakokonaisuudet: seminaarissa jaettiin nimittäin koulukirjoja, joita voidaan käyttää kaksikielisten lasten kouluttamisessa. Kyseessä ovat venäjänkieliset oppi- ja lukukirjat. Kaikki seminaariin osallistuneet saivat muistoksi tällaista painettua sanaa.
Pietarilainen ”Zlatoust” –kustantamo,
joka painattaa mm. oppikirjoja, järjesti kirjanäyttelyn,
jossa nähtiin etupäässä kaksikielisille eri ikäluokkiin kuuluville lapsille
ja teineille tarkoitettuja lukukirjoja. Siihen tutustuttiin vilpittömällä
innolla. Seminaariin osallistuneet tutustuivat Helsingin
Suomalais-venäläiseen kouluun, kaksikieliseen ”Kalinkä” –esikoululaitokseen,
Helsingin yliopistoon.
Seminaariin osallistui lähes 150 lastenvanhempaa, esikoululaitosten opettajaa, sosiaalityöntekijää, sielutieteilijää, kansalaisjärjestöjen edustajaa Suomen ja Venäjän eri kaupungeista. Ulkomaisia vieraita oli Eestistä, Saksasta, Hollannista, Latviasta, Norjasta, Sveitsistä ja Ruotsista. Seminaarissa saavutettiin sille asetettu tavoite. Seminaarista kerrottiin mediassakin, mm. Suomen venäjänkielisessä ”Spektr” –lehdessä ja venäjänkielisen Radio ”Sputnikin” ohjelmissa.
Ylimmät järjestöt